Maalausnesteet ovat maalauksessa käytettäviä apuaineita Maalausnesteitä käytetään akvarelli-, akryyli- sekä öljyvärimaalauksessa. Maalausnesteistä käytetään myös yleisesti nimitystä maalausaineet. Tässä kirjoituksessa maalauksessa käytettäviä apuaineta kutsutaan maalausnesteiksi ja keskitytään maalausnesteiden käyttöön akryyli- ja öljyvärimaalauksessa.
Valitse maalausneste käyttötarkoituksen mukaan
Maalausnesteitä on monenlaisia. Maalausnesteiden yleisin käyttötarkoitus on värin ohentaminen. Maalausnesteillä voidaan myös nopeuttaa tai hidastaa värin kuivumista sekä vaikuttaa värin koostumukseen ja kiiltoon. Maalausnesteillä voidaan myös helpottaa kerroksittain maalaamista.
Maalausnesteiden ja niiden käyttötarkoitusten tunteminen auttaa halutun lopputuloksen ja onnistuneen työn saavuttamisessa. Maalausnesteillä on tarkoitus vaikuttaa halutulla tavalla värin koostumukseen, kiiltoon sekä kuivumisnopeuteen. Tässä yhteydessä maalauksessa käytettävät apuaineet on syytä erottaa vernissasta, jota käytetään valmiin työn viimeistelemiseen ja suojaamiseen.
Seuraavissa kappaleissa kerrotaan maalausnesteiden käytöstä värin ohentamiseen sekä maalausnesteillä värin kuivumisaikaan vaikuttamisesta.
Jos haluat lukea vernissan käytöstä työn viimeistelyyn ja suojaamiseen, siirry lukemaan kirjoitus vernissasta ja sen käytöstä tästä linkistä.
Värin ohentaminen maalausnesteellä
Tässä yhteydessä on hyvä muistuttaa, että öljypohjaisia värejä ei tule ohentaa tärpätillä tai lakkabensiinillä aivan ensimmäisiä värikerroksia lukuun ottamatta. Kun väriin lisätään tärpättiä tai lakkabensiiniä tulee siitä ohutta ja laihaa. Öljyvärityön ensimmäisten kerrosten maalauksen jälkeen tärpättiä tulisikin käyttää vain puhdistusaineena. Värin ohentamiseen tarkoitetut maalausnesteet sen sijaan soveltuvat ohennusaineiksi ensimmäisen värikerroksen päälle maalattaviin väreihin, sillä ne toimivat sidosaineena, jolloin ohennettu väri säilyy rasvaisena ja sen koostumus säilyy hyvänä.
Värin ohentamiseen käytettävistä maalausnesteistä puhutaan yleiseti myös mediumeina. Mediumeja on saatavilla sekä akryyli- että öljyväreille kuin myös vesiliukoisille öljyväreille. Medium lisää värin juoksevuutta ja vähentää paksuutta.
Mediumin voi valmistaa itsekin tekemällä sekoituksen esimerkiksi pellavaöljystä, vernissasta sekä tärpätistä. Helpommalla kuitenkin pääsee hankimalla valmiin mediumin taiteilijatarvikkeiden asiantuntijaliikkeestä, joka varmistaa myös mediumin soveltumisen käytettäville väreille sekä oikeanlaisen mediumin hankkimisen haluttuun käyttötarkoitukseen.
Mediumeja käytettäessä on hyvä muistaa, että samaan työhön tulisi aina käyttää samaa mediumia. Mediumia ei siis ole suositeltavaa vaihataa kesken työn, vaan mediumin riittävyys koko työn ajaksi tulisi varmistaa jo työtä aloittaessa. Mikäli mediumia joutuu vaihtamaan kesken työn, on riskinä että työhön syntyy ns. työrajoja. Varmistamalla mediumin riittämisen koko työn ajaksi, varmistat että värit sulautuvat hyvin toisiinsa.
Värin kuivumiseen vaikuttaminen maalausnesteellä
Joskus värin kuivumista halutaan nopeuttaa. Tällöin voidaan käyttää kuivumista nopeuttavia nesteitä eli mediumeja. Jos taas värin kuivumista ei ehditä odottamaan, vaan työ halutaan valmiiksi mahdollisimman nopeasti, voidaan käyttää ns. näyttelyvernissaa. Lue näyttelyvernissasta tästä linkistä.
Kuivumista nopeuttavista mediumeista käytetään myös yleisesti englannin kielistä nimitystä fast drying medium. Kuivumista nopeuttavat mediumit ohentavat väriä ja nopeuttavat siten kuivumista. Nopeamman kuivumisen ja ohentumisen johdosta siveltimen jälki saattaa muodostua tasaisemmaksi ja värin kiilto sekä läpikuultavuus lisääntyä, joka on haluttu ominaisuus kuultotekniikassa.
Toisissa tapauksissa värin kuivumista halutaan hidastaa. Etenkin öljyväri voi kuivuessaan olla altis lohkeilulle, jonka takia kuivumista ei tulisi apuaineilla nopeuttaa liikaa. Öljyvärin kuivumista voi hidastaa sekoittamalla öljyväriin esimerkiksi pellavaöljyä. Pellavaöljy ohentaa öljyväriä, parantaa juoksevuutta sekä lisää hieman kiiltoa.
Maalausnesteen valitseminen
Maalausnesteen valinta riippuu käytettyjen värien (öljy, velisliukoinen öljy, akryyli) lisäksi värikerroksen paksuudesta, halutusta lopullisesta pinnasta sekä kuivumisajasta. Itäisenkadun Taidetarvike neuvoo mielellään oikean ja haluttuun käyttötarkoitukseen sopivan maalausnesteen valinnassa. Tervetuloa keskustelemaan maalausnesteen valitsemisesta myymäläämme Itäiselle Pitkäkadulle Turkuun.
Voit myös tutustua maalausnesteisiin verkkokaupassamme.
ITÄISENKADUN TAIDETARVIKE
Verkkokaupan yksityisyydensuoja
Tietosuojaseloste
Maksu-, toimitus- ja kaupan peruutusehdot
Reklamaatio-ohjeet
Joidenkin henkilötietojen, kuten osoitetietojen kerääminen on välttämätöntä verkkokaupan tuotteiden tomittamiseksi. Olemme sitoutuneet suojaamaan asiakkaidemme ja verkkosivuston käyttäjien yksityisyyttä henkilötietolain, tietoyhteiskuntakaaren sekä muun soveltuvan lainsäädännön mukaisesti. Asiakas/käyttäjä hyväksyy tämän tietosuojalausekkeen käyttämällä verkkosivustoamme/palvelujamme. Tilatessaan tuotteen/palvelun Itäisenkadun Taidetarvikkeesta saamme asiakkaasta haltuumme asiakkaan antamat tiedot, joita ovat mm. osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite sekä asiakassuhdetta koskevat tiedot, kuten laskutus- ja maksutiedot, tuote- ja tilaustiedot, asiakaspalautteet ja yhteydenotot sekä peruutustiedot. Henkilötiedot kerätään käyttäjältä itseltään tilauksen tai rekisteröitymisen yhteydessä taikka myöhemmin asiakkuuden aikana. Itäisenkadun Taidetarvike ei luovuta saamiaan henkilötietoja kolmansien osapuolten haltuun emmekä käytä tietoja suoramarkkinointiin. Asiakas/käyttäjä voi EU lainsäädäntöön perustuen pyytää Itäisenkadun Taidetarviketta poistamaan itseään koskevat tiedot.
Itainenkatu.fi verkkosivustolla on käytössä Google Analytics, joka tallentaa käyttäjästä demografisia tietoja sekä verkkosivuston käyttö- ja selaustietoja. Näiden tietojen säilyttämisestä vastaa Google ja käyttäjä voi EU lainsäädäntöön perustuen pyytää Googlea poistamaan itseään koskevat tiedot. Analytics asiakkaana Itäisenkadun Taidetarvke ei pääse yhdistämään demografisia tietoja yksittäisiin käyttäjiin.
Googlen lisäksi Itäisenkadun Taidetarvike verkkokaupan palveluntarjoajan Pulse24 Oy:n haltuun saattaa päätyä teknisestä toteutuksesta johtuen verkkosivuston käyttö- ja selaustietoja. Näiden tietojen säilyttämisestä vastaa Pulse24 Oy ja käyttäjä voi EU lainsäädäntöön perustuen pyytää Itäisenkadun Taidetarviketta ja Pulse24 Oy:tä poistamaan itseään koskevat tiedot. Pulse24 Oy asiakkaana Itäisenkadun Taidetarvike ei pääse yhdistämään käyttö- ja selaustietoja yksittäisiin käyttäjiin.
Maksuehdot
Itäisenkadun Kehystämön verkkokaupassa voi maksaa tilauksen yleisimmillä luotto- ja maksukorteilla ja pankkitunnuksilla. Ostokset toimitetaan asiakkaalle sen jälkeen, kun verkkokaupalle on välittynyt tieto maksusta. Itäisenkadun Kehystämö ei vastaa pankkien, luottoyhteisöjen tai muiden maksun välittäjien ja verkkopalvelujen tarjoajien järjestelmistä johtuvista maksun viivästymisistä. Itäisenkadun Kehystämön verkkokaupassa noudatetaanmaksuehtojen osalta Suomessa voimassa olevia kuluttajamyyntiä, kuluttajakauppaa ja verkkokauppaa koskevia säännöksiä.
Maksutavat
Maksukortit
Visa, Visa Electron, Mastercard.
Verkkopankit
Nordea, Osuuspankki, Aktia, Säästöpankit, Paikallisosuuspankit, Ålandsbanken, Handelsbanken, Danske Bank ja Tapiola/ S-Pankki.
Korttimaksu
Debit-, Credit- tai Debit& Credit -kortilla maksetaan verkossa tehdyt ostokset suoraan tililtä tai korttiin liitetyltä luottotililtä. Maksettaessa Debit tai Credit kortilla, annetaan korttinumeroksi kortin etupuolella oleva numerosarja. Maksaessasi Debit, Credit tai Credit& Debit ominaisuuksilla varustetulla kortilla, on käytettävä korttinumeron lisäksi kortin kääntöpuolelta löytyvää
tunnistelukua.
Visa
Visa kortilla maksettaessa ostokset maksetaan suoraan pankkitililtä tai maksuaikaa tai luotto-ominaisuutta käyttäen. Tärkeää huomioida: Pankista riippuen Visa Debit ja Visa Electron kortin verkkomaksuominaisuus tulee aktivoida erikseen kortinmyöntäjä pankissa.
MasterCard
MasterCard kortilla voi maksaa suoraan pankkitililtä tai maksuaikaa tai luotto-ominaisuutta käyttäen.
Pankkimaksu
Pankkitunnuksilla maksettaessa maksu veloitetaan verkkokauppaostosten yhteydessä tililtä heti. Palaamalla takaisin verkkokaupan sivuille maksun suorittamisen jälkeen, tieto maksusta ja tehdystä tilauksesta välittyy kauppiaalle.
Toimitusehdot
Itäisenkadun Kehystämön verkkokaupasta ostetut tuotteet toimitetaan asiakkaalle postipakettina, kirjeenä, toimitusosoitteeseen kuljetettuna Jakopakettina tai noudettavaksi myymälään. Mikäli tilattuja tuotteita löytyy varastosta, ostokset keräillään, pakataan ja lähetetään asiakkaan ilmoittamaan osoitteeseen kolmen arkipäivän kuluessa siitä, kun verkkokaupalle on välittynyt tieto maksusta. Jos tilattuja tuotteita ei löydy varastosta, lähetetään ostokset asiakkaalle viimeistään seuraavana arkipäivänä tuotteen saapumisesta tavarantoimittajalta Itäisenkadun Kehystämön verkkokaupan tavaranvastaanottoon. Varastotilanne on asiakkaan nähtävissä verkkokaupassa tuotetta tilattaessa.
Itäisenkadun Kehystämön verkkokaupasta tilatut tuotteet voidaan toimittaa kaikkialle maailmaan virallisiin osoitteisiin, joihin on kiinteä, tavanomainen kulkuyhteys. Muualle kuin Suomeen tehdyt tilaukset toimitetaan Postin toimitusehtojen mukaisesti. Muualle kuin Suomeen tehtyjen tilausten toimittamisen osalta noudatetaan toimitusmaan lainsäädäntöä ja toimitusmaan kuljetuspalvelun tarjoajan säännöksiä siitä lähtien, kun toimitus on siirtynyt pois Postin vastuulta. Itäisenkadun Kehystämö ja Posti eivät vastaa mahdollisista viivästyksistä kuljetuspalveluissa Suomen lainsäädäntöalueen ulkopuolella. Itäisenkadun Kehystämö ja Posti eivät vastaa toimitusmaassa mahdollisesti perittävistä palvelu- tai käsittelymaksuista, veroista, tullimaksuista tai muista maksuista.
Itäisenkadun Kehystämö ei vastaa postin jakelussa tai tavaran toimituksissa olevista mahdollisista viivästyksistä tai postinjakelussa tai tavaran toimituksissa tapahtuneista esteistä. Itäisenkadun Kehystämön verkkokaupassa noudatetaan toimitusehtojen osalta Suomessa voimassa olevia kuluttajamyyntiä, kuluttajakauppaa ja verkkokauppaa koskevia säännöksiä.
Toimitustavat
Postipaketti
Postipaketti toimitetaan Suomessa asiakkaan ilmoittamaa osoitetta vastaavaan Postin palvelupisteeseen ja ulkomailla toimitusmaan käytäntöjen mukaisesti paikallisen postin tai tullin palvelupisteeseen tai suoraan toimitusosoitteeseen. Postipaketin kuljetuspalvelun tuottaja lähettää vastaanottajalle saapuneesta paketista ilmoituksen sähköpostitse, tekstiviestitse, puhelimitse tai postitse. Postipaketin postin tai tullin palvelupisteeseen saapumisen jälkeen asiakkaan tulee noutaa postipaketti palvelupisteen määrittelemässä määräajassa. Määräajassa noutamatta jääneet postipaketit palautetaan Itäisenkadun Kehystämölle.
Itäisenkadun Kehystämön verkkokaupassa noudatetaan noutamatta jääneiden tilausten osalta Suomessa voimassa olevia säännöksiä kuluttajamyynnistä, kuluttajakaupasta ja verkkokaupasta.
Postipaketin säilyttämistä Suomen Postin palvelupisteessä ja noutamista Suomen Postin palvelupisteestä koskevat ehdot on määritelty Postin toimesta. Postipaketin säilyttämistä ja noutamista koskevat ehdot löytyvät osoitteesta www.posti.fi
Postipaketin säilyttämistä ja noutamista muun maan kuin Suomen postin tai tullin palvelupisteestä koskevat ehdot on määritelty jokaisen toimitusmaan paikallisten käytäntöjen ja lakien mukaan. Itäisenkadun Kehystämö ei vastaa toimitusmaassa mahdollisesti perittävistä palvelu- tai käsittelymaksuista, veroista, tullimaksuista tai muista maksuista.
SmartPOST
Asiakkaan valitessa toimitustavaksi SmartPOST, lähetys toimitetaan asiakkaan noudettavaksi asiakkaan valitsemaan Postin pakettiautomaattiin. Postin määrittelemässä määräajassa noutamatta jääneet SmartPOST lähetykset palautetaan Itäisenkadun Kehystämöön. SmartPOST toimitukset ovat mahdollisia Postin määrittelemiin pakettiautomaattipisteisiin. Asiakkaan on annettava puhelinnumero SmartPOST toimitusta varten. Posti lähettää tekstiviestin asiakkaan ilmoittamaan numeroon, kun lähetys on noudettavissa asiakkaan valitsemasta pakettiautomaatista. SmartPOST lähetysten, lähetysten säilyttämistä ja noutamista koskevat ehdot on määritelty Postin toimesta. Ehdot löytyvät osoitteesta www.posti.fi
Kirje
Alle 2kg painoiset ja 9cm paksuiset lähetykset voidaan toimittaa kirjeenä postilaatikkoon. Mikäli kirje eimahdu postilaatikosta sisään, toimitetaan se asiakkaan ilmoittamaa osoitetta vastaavaan lähimpään postin palvelupisteeseen, jolloin postinjakaja jättää asiasta erillisen ilmoituksen. Itäisenkadun Kehystämöllä on oikeus toimittaa kirjelähetys postipakettina, jos tuotteen laatu tai koko sitä vaatii. Asiakkaan valitessa kirjetoimituksen, vastaa asiakas siitä, että lähetys kestää postilaatikkosäilytyksen.
Nouto myymälästä
Asiakkaan valitessa toimitustavan nouto myymälästä, asiakkaan tilaus keräillään ja pakataan 1-3 arkipäivän kuluessa, mikäli kaikkia tilattuja tavaroita löytyy varastosta. Mikäli tilaus tai jokin tilauksen osa ei löydy varastosta, keräillään ja pakataan asiakkaan tilaus viimeistään seuraavana arkipäivänä tuotteen saapumisesta tavarantoimittajalta Itäisenkadun Kehystämön verkkokaupan tavaranvastaanottoon. Varastotilanne on asiakkaan nähtävissä verkkokaupassa tuotetta tilattaessa.
Nouto myymälästä maksutavan valitessaan asiakkaan tulee ilmoittaa puhelinnumero. Asiakkaalle ilmoitetaan tekstiviestitse asiakkaan ilmoittamaan puhelinnumeroon, kun tilaus on noudettavissa myymälästä osoitteesta Itäinenpitkäkatu 31a, 20100 Turku. Tärkeää huomioida: Tekstiviesti noudettavissa olevista tavaroista lähetetään asiakkaan antamaan puhelinnumeroon. On suositeltavaa tarkistaa, että numero on oikein.
Säilytämme Nouto myymälästä toimitustavan valinneiden asiakkaiden noutamatta jääneitä tilauksia myymälässä 3 kuukauden ajan. Itäisenkadun Kehystämön verkkokaupassa noudatetaan noutamatta jääneiden tilausten osalta Suomessa voimassa olevia säännöksiä kuluttajamyynnistä, kuluttajakaupasta ja verkkokaupasta.
Kuriiripalvelu tai muu kuljetustapa
Itäisenkadun Kehystämöllä on oikeus toimittaa lähetykset valitsemaansa kuriirpalvelua tai muuta kuljetustapaa käyttäen, jos tuotteen laatu, koko tai jokin muu perusteltu syy sitä vaatii.
Kaupan peruutusehdot
Vaihto- ja palautusehdot
Asiakkaalla on 14 päivää aikaa tutustua tilaamiinsa tuotteisiin. Mikäli asiakas haluaa perua kaupan, on hänellä oikeus peruuttaa tai muuttaa tilaustansa tai vaihtaa tilaamaansa tuote toiseen 14 vuorokauden kuluessa tilauksen vastaanottamisesta. Tuotteelle ei myönnetä palautus-, vaihto- tai
peruutusoikeutta, jos se on erityisesti ostajan toivomuksesta tilattu hyödyke, joka ei kuulu normaaliin valikoimaan.
14 vrk peruuttamis- muuttamis- tai vaihtamisoikeus koskee käyttämättömiä tuotteita, jotka ovat alkuperäisessä kunnossa ja myyntikelpoisia, sekä palautettu yleistä varovaisuutta sekä huolellisuutta noudattaen.
Asiakkaalla on oikeus palauttaa virhetoimitus tai viallinen tuote 14 vuorokauden kuluessa tilauksen vastaanottamisesta.
Asiakkaan tulee kaupan peruutus-, vaihto- ja palautusajan kuluessa tarkistaa tilaamansa tuotteet niiden kunnon ja määrän osalta sekä varmistua saaneensa oikean toimituksen.
Palautettavien tuotteiden ja pakkausten tulee olla avaamattomia ja asiakkaan tulee käsitellä tuotteita varoen, kunnes on tehnyt ostopäätöksen. Palautettavien tuotteiden ja pakkausten etiketit eivät saa olla irrotettuja tai poistettuja. Peruessaan kaupan, asiakkaan tulee palauttaa kaikki tuotteeseen ja pakkaukseen kuuluvat osat vahingoittumattomana.
Asiakkaan tulee vaihtaa tai palauttaa tuote tai lähetys Itäisenkadun Kehystämön verkkokaupan vaihto- ja palautusohjeita noudattaen. Asiakkaan ostos hyvitetään 30 päivän kuluessa asiakkaan käyttämän maksutavan kautta.
Maksukortilla maksettaessa Itäisenkadun Kehystämö hyvittää luottokorttiyhteisön kautta asiakkaan maksukorttia.
Verkkopankkimaksulla maksettaessa hyvitetään rahat pankkitilille. Tällöin asiakkaan tulee ilmoittaa tilinumero tilauksen mukana tulleen lähetyslistan yhteydessä olevalla palautusilmoituksella.
Itäisenkadun Kehystämö ei vastaa pankkien, luottoyhteisöjen tai muiden maksun välittäjien järjestelmistä johtuvista maksun viivästymisistä.
Toimituskuluja ei makseta takaisin, jos palautus koskee vain osaa tilauksen tuotteista. Koko tilaus palautettaessa, hyvitetään tilauksen tavanomaiset postikulut.
Itäisenkadun Kehystämö ei vastaa huolimattomasti ja varomattomasti pakattujen palautusten vahingoittumisesta. Asiakkaan puolelta tulleesta virheestä aiheutuneet kustannukset peritään asiakkaalta. Asiakas vastaa vastoin palautusohjeita tehdyn palautuksen aiheuttamista viiveistä
sekä posti- ja käsittelykuluista.
Itäisenkadun Kehystämö pidättää oikeuden ohjeiden vastaisesti palautettujen tuotteiden ja lähetysten hyvittämiseen ja palautusten takaisin palauttamiseen asiakkaalle.
Näiden kaupan peruutusehtojen sekä vaihto- ja palautusehtojen lisäksi Itäisenkadun Kehystämön verkkokaupassa noudatetaan kaupan peruutusehtojen sekä vaihto- ja palautusehtojen osalta Suomessa voimassa olevia kuluttajamyyntiä, kuluttajakauppaa ja verkkokauppaa koskevia
säännöksiä.
Vaihto- ja palautusohjeet
Tuotteen palauttaminen
Palautettavan tuotteen tulee olla avaamaton, käyttämätön ja alkuperäispakkauksessaan. Tuotteen tulee olla alkuperäiskunnossa. Muista palauttaa kaikki palautettavaan tuotteeseen tai tilaukseen kuuluvat osat (esim. käyttöohjeet).
Täytä tilauksen mukana tulleen lähetyslistan yhteydessä oleva palautusilmoitus, ota siitä kopio itsellesi ja liitä alkuperäinen palautettavaan pakettiin. Säilytä kopiota niin kauan, kuin palautus on käsitelty ja olet saanut hyvityksen tai uudet tuotteet vaihdettujen tilalle. Säilytä tämän jälkeen
kopiota vielä vähintään 3kk ajan.
Jos ostos on maksettu verkkopankkimaksuna, tulee asiakkaan antaa palautusilmoituksen mukana tilinumero, johon hyvitys suoritetaan. Itäisenkadun Kehystämö suorittaa hyvityksen asiakkaan ilmoittamalle tilille.
Suojaa palautettavat tuotteet hyvin. Käytä pakettia tai vastaavaa pakettia, jossa tuote toimitettiin ja sulje paketti huolellisesti. Palautuksen säilyminen ehjänä on asiakkaan vastuulla. Kirjoita paketin päälle osoitteeksi “Asiakaspalautus, Itäisenkadun Kehystämö Verkkokauppa,
Itäinen pitkäkatu 31A 20700 Turku”.
Vie palautus postin palvelupisteeseen ja lähetä palautus. Postin palvelupisteestä saat kuitin palautuksesta. Säilytä kuitti niin kauan, kuin palautus on käsitelty ja olet saanut hyvityksen tai uudet tuotteet vaihdettujen tilalle. Säilytä tämän jälkeen kuittia vielä vähintään 3 kk ajan.
Tuotteen vaihtaminen
Tuotteen vaihtaminen onnistuu tekemällä tuotteesta, jota ei halua pitää, palautuksen palautusohjeita noudattaen. Tuotteen vaihtamisen ollessa kyseessä, merkitään tilauksen mukana tulleeseen lähetyslistan yhteydessä olevaan palautusilmoitukseen kyseessä olevan tuotteen vaihto. Tämän jälkeen tilataan verkkokaupasta tilalle uusi tuote. Mahdollinen hinnan erotus hyvitetään asiakkaalle.
Reklamaatio-ohjeet
Mikäli olemme lähettäneet viallisen tuotteen tai asiakas on vastaanottanut väärän tuotteen, palautetaan tuote palautusohjeiden mukaisesti.
Viallisen tuotteen ollessa kyseessä täytetään tilauksen mukana tulleen lähetyslistan yhteydessä oleva palautusilmoitus ja merkitään siihen kyseessä olevan virhe tuotteessa tai tilauksessa. Tuotevirheen ollessa kyseessä merkitään palautusilmoitukseen kuvaus tuotteessa olevasta
virheestä.
Joillain Itäisenkadun Kehystämön verkkokaupan tuotteilla saattaa olla valmistajasta riippuen erilaisia takuuvaihto- ja huoltokäytäntöjä. Jos ostamassasi tuotteessa ilmenee vika, palauta tuote palautusohjeen mukaan tai ota yhteyttä asiakaspalveluumme mahdollisen takuuvaihto- tai
huoltokäytännön selvittämiseksi.
Jos reklamaatioon ei liity palautettavaa tuotetta tai halutaan reklamoida muusta asiasta, voi asiakas lähettää vapaamuotoisen reklamaatiokirjeen osoitteeseen Itäisenkadun kehystämö Verkkokauppa, Itäinen Pitkäkatu 31a, 20700 Turku.